Hyvä isä

Kuudentena kirjana kirjallisuuskatsauksessani on Saara Kesävuoren Hyvä isä.

Päähenkilön, keski-ikäisen Helenan iäkäs isä sairastuu Alzheimerin tautiin. Helena käy kirjassa läpi omaa perhehistoriaansa ja suhtautumistaan isän muistisairauteen. Tieto diagnoosista teki tulevaisuudesta “reikäisen ja hauraan”. Kerronnasta nousee esille sairauden kulun ennustamattomuus ja yllätyksellisyys. Jokin johon ei voinut valmistautua. Helenaa ahdistaa usein isän katseen sameus: ”Johonkin tunnistamattomaan sisäiseen maisemaan käpertynyt katse.” “Aivan kuin isä olisi oman päänsä sisällä katsonut etäistä, sumun peittämää maisemaa kykenemättä sijoittamaan siihen pään ulkopuolella eläviä ihmisiä.” “Jos silmät olivat sielun peili, Alzheimer oli jo tammikuussa varastanut isän sielun. Isän katse oli kadonnut.” (Kesävuori 2008: 9, 56, 94, 195.)

Helena löytää kuitenkin ajatuksistaan lohdullisuutta, hän ajattelee, että ihmisen lapsuus oli juuret ja aikuisuus kasvaa “puuksi” niille juurille. Kun Alzheimeria sairastavalta katoaa ensin lähimuisti, se tarkoittaa “vain” hidasta kuihtumista, juurien pysyessä syvällä maassa. Kun muisti katoaa, vanhukset voivat kuitenkin säilyttää ihmisyytensä palaamalla lapsuuteensa. (Kesävuori 2008: 58.)

Isä ei muistanut missä asui tai milloin oli syntynyt, ei tunnistanut olevansa sairaalassa odottamassa paikkaa hoivakotiin, ei käsittänyt mikä viikonpäivä on, mutta portviinimerkit ja miten niitä kuuluu eri vuodenaikojen mukaan maistella, hän muisti täsmällisesti kuten lempielokuvansa. Helena ja isä joivat sairaalassa portviiniä ja katsoivat yhdessä elokuvia. Se oli heille “ajatusten ja tunteiden säännöllinen kohtaamispaikka”. (Kesävuosi 2008: 96, 98.)

Isän lähimuistin hapertuessa, todellisuus ja elokuvat alkavat sekoittua mielessä. Hän uskoo menevänsä naimisiin ihailemansa Marilyn Monroen kanssa. Helena ymmärtää, ettei isää kannata palauttaa reaalimaailmaan, vastoin lääkärin mielipidettä. Hän haluaa antaa isän olla iloinen niistä asioista, jotka hän vielä muistaa, kuten Marilyn Monroe. Helena ajattelee, ettei ole väliä ovatko kertomukset totta, että isällä on oikeus tulla kohdelluksi omien periaatteidensa mukaisesti ja toteaa: ”Alzheimer antoi isälle naisen, jota sitä aiemmin yksikään mies ei ollut kokonaan saanut.” (Kesävuori 2008: 178, 86, 96.)

Helena pelkää, että isä muuttuu sairauden myötä, pelkää että isä ahdistuu ja muuttuu avuttomaksi, menettää elämänhalunsa. Kirjassa elää kuitenkin vahvana huolien rinnalla toiveikkuus, inhimillinen asennoituminen ja kyseenalaistaminen: “Jospa ihminen sisin minä oli jotakin muuta kuin se minä joka oli hukassa loppuvaiheessa Alzheimer-potilailta?”  Helena näkee muistisairauden ajassa elämisestä kieltäytymisenä ja hän ajattelee, että isällä on “hallussaan ajassa elämisestä kieltäytymisen lohtu.”  Lohdullista on myös ilo, jonka isä saa elokuvien katsomisesta, isä voi elää elokuvien jatkuvassa nykyhetkessä, vaikka unohtaisi saman tien näkemänsä ja kuulemansa. Hetkiin liittyvät tuntemukset ovat kuitenkin todellisia. (Kesävuori 2008: 73-74, 125, 150.)

Kirjassa nostetaan esille kuinka muistisairaan ihmisen menneisyydestä tietämättömälle voi näyttäytyä älyttömältä, kun ihminen esimerkiksi pitää jatkuvasti kainalossaan rispaantunutta satukirjaa. Kuitenkin pelkästään kirjan kansilla voi olla merkitys, jonka syvyydestä ei ulkopuolisella ole aavistustakaan. Vanha kirjan kansi posken alla voi herättää aistimuksia ja tuntemuksia, joita ei ole oikeutta vähätellä. Isän käytös ihmetyttää Helenaa, isä väittää, että osa hänen elokuvakaseteistaan on varastettu ja hän alkaa sekoittaa elokuviin oman historiansa kokemuksia. Helena keskustelee muistisairaita hoitaneen puolisonsa kanssa ja tämä selittää kuinka isän ajatuksen juoksussa saattaakin olla tolkkua: “On vain niin vaikea tietää mitä ratoja pitkin Alzheimerin ajatukset kulkevat”. Jokin häpeällinen ajatus on painettu puhumattomaksi ja nyt elokuvan myötä se pulpahtaa pintaan. (Kesävuori 2008: 150, 183, 197.)

Muistisairaus vaikeuttaa loogista ajattelua ja kyky ilmaista ajatuksia heikkenee. Tämä aiheuttaa helposti väärinymmärrystä. Ajatukset voivat juuttua kohtaan joka herättää mieltä vaivaavia tunteita. Muistisairaalla on edelleen mielipiteitä, ajatuksia ja toivomuksia, vaikka niiden ääneen puhuminen vähenee. Menneisyyden kokemukset saattavat aktivoitua ja siksi ihmisen elämäntarinan tunteminen on tärkeää ja huomioon otettavaa hänen hoidossaan. (Aavaluoma 2015: 124.)